Vuoden riidankylväjäksi pääsee etuoikeutetusti keskustan puheenjohtaja ja valtionvarainministeri Annika Saarikko. Hän on onnistunut nostamaan eripuraa useammasta hallituksessa käsittelyssä olleesta laista. Luonnonsuojelulain kohdalta hän sanoi, suunnilleen, että pitää noudattaa omaa arvomaailmaa. Silloin, kun asiasta päätettiin hallitusohjelmassa, keskusta, Saarikko mukaan lukien, hyväksyi sen. Oliko arvomaailma silloin toinen?
Saarikko on raivannut tietä omille kavereilleen ehkä enemmän kuin kukaan muu. Ministerit Kurvinen ja Lintilä ovat hänen suosiossaan. Jotta heidän mahdollisuutensa tulla valituiksi uudelleen eduksuntavaaleissa, Saarikko ehdotti puolustusministerin sijaiseksi Mika Lintilää.
Huh, huh. Elinkeinoministerin ja puolustusministerin salkut ovat niin painavia, että yksi ihminen ei niitä jaksa kantaa, lyhyttäkään aikaa. Eikä varsinkaan Lintilä, joka on suoriutunut heikosti nykyisen salkkunsa kantamisesta.
Kun sitten muut kepulaiset ja laajempi joukko muita eivät hyväksyneet ratkaisua, Saarikko joutui perääntymään. Kaikkosen sijaiseksi valittiin Lintilän ja Kurvisen kanssa samasta vaalipiiristä eduskuntaan valittu Mikko Savola. Hän itse ilmaisi kiinnostuksensa ministerin pestiin.
Karseinta tässä oli Annikan Saarikon ilmekieli, kun hän kertoi valinnasta. Hänen suupielensä vääntyivät ivalliseen irvistykseen. Kaksi sanaa täydensi ilmettä: niin sanottu. Hän nimittäin totesi, että tämä "niin sanottu" kansan mielipide sai hänet muuttamaan mielensä. Aikamoista muiden mielipiteiden aliarvostamista, halventamista, väheksymistä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Saarikko moiseen syyllistyy.
Suoraan sanoen, olin kauhistunut, kun häntä uutisista kuuntelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti