Olen saanut tutustua kaksijalkaisten elämään oikein toden teolla. Viime viikolla oikein neljä ihmistä hyöri ympärilläni. Houkuttelivat, kehuivat, tarjoilivat herkkuja. Naapurin Riitta (se ihana ihminen) kävi erikseen hakemassa kotoaan herkkupussin. Oli ostanut varta vasten minulle.
Ai miksikö ne hyörivät? Yrittivät saada minut auton kyytiin. Sinne takaluukkuun. Olivat oikein levittäneet puna-valkean pussilakanankin minulle alustaksi. No, ok. Olisivat voineet pistää sinne alle jotain pehmustetta, niin olisin saattanut haluta sinne.
Kaksijalkaiset olivat muuten ihan höynäytettävissä. Miksi olisin hypännyt autoon, kun sain herkkuja ja kehuja muutenkin? Olisivat ensin vain hoitaneet homman ja sitten kehuneet ja antaneet herkutella. Suostuin muuten lopulta vähäksi aikaa makaamaan ja haistelemaan. Alkoi kiinnostaa, mutta en ilmaissut sitä.
Launataina sitten nahkamutsi ja Ulkoiluttuja yrittivät samaa. Lopulta se Ulkoiluttaja nosti minut, kun nahkamutsi sanoi, että näin tehdään. Nyt makasin autossa vähän kauemmin.
Sitten en halunnut sisälle, kun Ulkoiluttaja lähti kotiinsa. Nahkamutsi sai minut pidettyä kiinni etten lähtenyt perään. Ja lopulta se teki aikamoisen tempun. Sitoi taluttimeni köyden päähän ja meni sisälle.
Ei hemmetti. Ei näin tehdä! Minua ei jätetä yksin. Kun nahkamutsi kurkisti oven verhon takaa, kerroin sille, että ota minut sisään. Kannatti kertoa. Pääsin hellyyden ja puruluun hyvään huomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti