Kiitoksia

Sanotaan, että kissa elää kiitoksilla. Minä en elä. Elän tekemästäni työstä saadulla palkalla.

Kyllä ne kiitokset silti mieltä lämmittävät. Ketä tahansa, uskon. Nyt pohdin työelämääni liittyviä kiitoksia. Niitä ei juuri ole ollut.

Ensimmäiset, mieleen painuvimmat  kiitokset sain 80-luvun puolivälissä Rauma-Repolan konepajalla työskennellessäni. Kiitokset eivät tulleet työnantajaltani vaan yhteistyökumppanilta Lieksan sähköltä.

Olin projektissa se viimeinen lenkki. Jos, useimmiten kun, muiden tekemä työ oli myöhässä, minun piti ainakin yrittää kuroa viive kiinni. Vähän vaille kolmekymppisenä, työintoa hehkuvana se onnistuikin. Hyvä urakkapalkka siivitti työntekoa. Kävi usein, että tehtaan toimitusjohtaja lähti kotiin jo iltakymmeneltä ja pistäytyi luonani sanomassa, että muista sammuttaa valot, kun lähdet vähäksi aikaa kotiin nukkumaan.

Projekti päättyi, ja minä sain jäädä tehtaalle töihin. Toimisto koostui pomojen huoneita lukuun ottamatta kahdesta isosta maisemakonttorista. Toisessa työskentelivät insinöörit ja toisessa viennin, markkinoinnin ja toimistopalvelujen väki.

Eräänä päivänä työhöni keskittyminen häiriintyi, kun molemmista avokonttoreista alkoi kuulua kummallista suhinaa. Yritin kuunnella, mitä tapahtuu, mutta en saanut mitään selvää. Jatkoin töitäni. Sitten kuului rykäsy sermien takaa. Lieksan sähkön toimitusjohtaja ja tekninen johtaja seisoivat siinä iso kukkakimppu mukanaan. Kimppu oli minulle, kun olin hoitanut työni hyvin, ainakin heidän mielestään.

Nuorelle naiselle nousi puna poskille. Mieli oli sen jälkeen niin hyvä, että kuljin melkein tanssien.

Seuraaviin kiitoksiin, jotka liittyvät työni tekemiseen, menikin reilut 30 vuotta. Kun perjantaina 8.11.2019 saavuin työpaikalleni, päiväksi lomalle jäänyt esimieheni oli jättänyt pöydälleni kaksi kirjekuorta. Toinen sisälsi hallinto-oikeudelle menvän hakemusluonnoksen, jonka olin työstänyt, työparini tuella tietty. Esimieheni oli kirjoittanut luonnoksen oikeaan yläkulmaan punaisella kuulakärkikynällä tarpeellisten kommenttien lisäksi: paras kirjoittamasi hakemus.

Tuntui todella hyvältä! Olinhan työstänyt sitä kaksi viikkoa kaikkiin mahdollisiin asiakirjoihin tarkasti perehtyen. Olin vääntänyt lauseita tuskan hiki niskassa ja selässä. Pitihän minun löytää riittävät perustelut asialleni. Jos kaikki tunnit pistetään jonoon ja lasketaan työpäivinä, niin yhden viikon työtunnit eivät riitä.

Työparini kanssa vielä väänsimme sanamuotoja, oliko tämä sittenkään faktaa, oliko diagnoosia, miten tämä olisi parasta ilmaista, jotta ei jää arvailujen varaan. Kiitos Pirjo arvokkaista kommenteistasi!

Kun nyt vielä saan kaikki tarvittavat liitteet kasaan, homma on saletti tältä erää. Hallinto-oikeus tekee lopullisen päätöksen.

Olenko sitten tehnyt muulloin työni huonosti kuin näillä kahdella kertaa? En halua uskoa sitä. Luotan kirjoittamattomaan sääntöön, että niin kauan kun ei moitita, asiat ovat riittävän hyvin. Nämä kaksi kertaa taisin onnistua enemmän kuin hyvin.

Rauma-Repolan konepaja oli tavallaan ensimmäinen varsinainen työpakkani, jos työn kestoa pidetään mittarina. Aiemmin opiskeluaikanani olin kyllä tehnyt palkkatyötä kauan eri työnantajien palveluksessa.

Nykyinen työni on viimeinen varsinainen työpaikkani. Olen iloinen, että sain kiitokset esimieheltäni, kun ensimmäiseen eläkepäivääni oli vuosi, kuusi kuukautta ja 22 päivää.

PS.

Mielenkiintoisimmat kiitokset taisin saada tuossa viitisen vuotta sitten. Ne kiitokset, kunniakirja, tulivat 41 vuoden takaa.

Olen muistaakseni kertonut opiskelleeni ulkomailla. Saamani kiitokset liittyvät siihen aikaan. Yliopiston ensimmäisellä vuosikurssilla osallistuin, näin tästä kunniakirjasta käy ilmi, kyseisen liittovaltion opiskelijoiden (johonkin) tieteelliseen kirjoituskilpailuun. Aivan tarkkaan en osaa sanoa, mihin, kun kunniakirja on kyseisen tasavallan omalla kielellä. Opiskeluni tapahtui liittovaltion virallisella kielellä.

Kunniakirja päätyi minulle tosiaan viitisen vuotta sitten. Samassa yliopistossa, mutta eri tiedekunnassa opiskellut henkilö, toimitti sen minulle. Hän kertoi kyllä tuoneensa sen Suomeen aikoja sitten, mutta kun ei heti onnistunut sitä minulle välittämään, niin se oli jäänyt.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!