Jäbä ei ainakaan inhoa kesää. Eikä varsinkaan silloin, kun saa kellistellä pihalla ja pureskella luita. Tässä herra Jäbäräinen on löytänyt aiempien koirieni unohtaman oikean luun pihasta. Ties kuinka kauan se on siellä lojunut.
Jäbä kellistelee silloin, kun olen pihalla. Ta riehuu tai muuten vain puuhastelee lelujensa kanssa. Sisällä ollessani se käy tarkistamassa tilanteen, jotta en vain ole jättänyt sitä yksin.
Tupakeittiössä ollessani se pistää päänsä takapihan oven ötökkäverhon välistä. Tuijottaa jonkin aikaa ja jatkaa touhujaan.
Jos teen jotakin työhuoneessa, niin se hyppää ikkunalautaa vasten ja tutkiskelee, missä olen. Olen jo oppinut heilauttamaan kättäni, niin Jäbäräinen näkee minut. Paikallani ollessani se ei välttämättä tajua, että siellä se ruokkija ja rapsuttaja on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti