Mitä ihmettä sanoinkaan?

Tänään perjantaina 17.4.2020 oli elämäni neljäs etätyöpäivä. Viime viikolla oli se ensimmäinen. Tällä viikolla kolme, ensi viikolla taas kaksi. Näin nämä viikot vuoroittelevat etä- ja lähipäivien kesken.

Jos viime viikolla se ainoa etätyöpäivä oli raskas ja kului hitaasti, oli kuin nälkäpäivä, niin tällä viikolla kaikki oli toisin.

Kuvittelin, että etätyöpäivinä pääsen tekemään rästissä olevia asiakaskirjauksia ja saan ne lähes ajan tasalle. Vielä mitä!

Keskiviikko meni kokonaan erilaisten Teams- tai puhelinneuvotteluiden siivittämänä. Oli asiakkaiden kanssa, yhteistyötahojen kanssa sekä esimiehen ja työparin kanssa. Minun ja työparin piti saada sovittua esimiehen kanssa, miten toimimme kyseisenä päivänä, kun yhden palaverin tiesimme jo etukäteen olevan erittäin haastatavan. Selvennykseiksi: sekä esimieheni että tämä työparini teemme samalla jaksotuksella etä- ja lähityötä. Siksi netti- ja/tai puhelinpalaverit.

Torstai meni sellaisessa sumussa ja humussa, että en ymmärrä laisinkaan. Ja korostan. En ollut etäpäivänä yhtään humalassa enkä muidenkaan huumaavien aineiden vaikuituksen alaisena. En edes krapulassa tai muussa vastaavassa. Kahvista puhumattakaan.

Tämä perjantai oli myös puheluita ja muita etäpalavereita. Joitakin kirjauksia ennätin tehdä. Siitäkin huolimatta, että etäyhteydet takkusivat. Jopa sähköposti sanoi välillä, että bye, bye.

Puolen päivän jälkeen oli työparin kanssa asiakastapaaminen. Ja sen jälkeen kyseisen paikan työntekijöiden tapaaminen. Ja sen jälkeen vielä palavereita työparini kanssa hänen autossaan yhden kauppaliikkeen parkkipaikalla.

Soitimme asiakkaille. Kävimme työparin kanssa läpi asioita, joita olin selvittänyt päivän mittaan työparini ollessa muiden asiakkaiden parissa. Hänen piti päästä "kartalle", koska jotkin asiakkaat ovat meidän yhteisiä. Meillä molemmilla on myös asiakkaita muiden työparien kanssa. Oli siinä autopalaverissa vähän työnohjauksellista työparityöskentelyäkin.

Kun sitten vähän ennen puolta neljää iltapäivällä kömmin työparini autosta jatkaakseni työpäivää omassa autossani, suustani tuli ulos lause, jota en uskonut tulevan: "Ihanaa päästä töihin maaantaina!"

Mitä ihmettä sanoinkaan? Totta. Odotan eläkepäiviä innolla. Silti minusta on parasta tehdä töitä työpaikalla ja sieltä käsin. Oikeasti, fyysesti läsnä olevat työkaverit ovat se voimavara, josta voin ammentaa jaksamista työpäiviin.

Ihanaa työkaverit, kun olette olemassa! Myös etänä.