Valtio
nimeltä Suomen Tasavalta on saanut jälleen uuden hallituksen. Onnea ja
menestystä sille!
Onni ja
menestys eivät ole aivan kaikkien toivoma tila. Oppositio ainakin tuntuu
haluavan epäonnea. Se ei tosin ole uutta, sillä ainahan oppositio puolueista
riippumatta toivoo hallituksen epäonnistuvan.
Hallituksella
on kunnianhimoiset tavoitteet. Jos se onnistuu niissä, niin hienoa.
Oppositio väittää tavoitteiden rakennetun hiekan päälle. Monet minua paljon viisaammat ovat kumonneet opposition väitteet suurelta osin. Eikös se hiekkaperusta rakennettu jo edellisen hallituksen aikana? Sipilä, Orpo, Terho ja monet muut.
Oppositio väittää tavoitteiden rakennetun hiekan päälle. Monet minua paljon viisaammat ovat kumonneet opposition väitteet suurelta osin. Eikös se hiekkaperusta rakennettu jo edellisen hallituksen aikana? Sipilä, Orpo, Terho ja monet muut.
Oppositio on
suorastaan raivoisasti räksyttänyt nykyhallituksen suunnitelmia korottaa
haittaveroja. Opposition tehtävä onkin kritisoida hallitusta, mutta nyt tuntuu,
että meininki on toinen, ei suomalainen. Ovatko rakkikoirat päässeet irti? Niin
kuin oikein Ameriikoissa?
Jotenkin
muistelen, että erityisesti Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli
edellisen hallituksen aikana korottamassa juuri haittaveroja. Enhän vain muista
väärin? Miksi nyt suunnankäännös?!
Pääministeri
Antti Rinne myhäilee tyytyväisenä. Hän sai hallituksen kasaan suhteellisen
nopeasti. Hallituksen tavoitteiden raameista on sovittu. Tarvitaan vielä
"lihaa luiden ympärille" eli konkreettisia toimintatapoja
tavoitteiden toteuttamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti