Heräsin viime yönä siinä kahden aikaan.Tällä kertaa syynä ei ollut tarve käydä vessassa. Syy oli paljon isompi.
Rakas Santtu-koirani hyppäsi sänkyyn. Sitä ei ollut tapahtunut aikoihin. Vanhuus se alkaa vaivat sitä(kin).
Kerrankin olin ajan tasalla, vaikka uni veti puoleensa. Tajusin, että nyt minulla on mahdollisuuteni hoitaa velvollisuuteni.
Minun on vaikea mennä lattiatasolle. Jos sinne pääsen, niin ylös kipuaminen on haastavaa. Siksi olen yrittänyt houkutella Santtua milloin sohvalle, milloin sängylle. Ihan vain hoitaakseni ja auttaakseni sitä.
Santun tassujen anturoiden alla olevat karvat olivat päässeet kasvamaan liian pitkiksi. Siksi sen oli vaikea päästä ylös, sillä tassut luistivat paljaalla lattialla. Halusin poistaa tämän ongelman.
En ymmärrä, mistä minulle tuli taju, että nyt sakset käsiin ja karvat pois. Vaikka näin yöllä.
Muistin heti, mistä löydän sakset. Siksi Santtu ei ennättänyt kömpiä pois sängystä. Ei se karvojen leikkaamisesta oikein tykännyt. Kutitti. Antoi kuitenkin hoitaa homman loppun. On tainnut oppia vajaan 13 vuoden yhteiselon aikana, että emäntä ei anna periksi, kun jokin asia on hoidettava.
Seuraava yöllinen seikkailumme lienee kynsien leikkaaminen. Niin koiran kuin emännän. Nekin kaipaavat hoitoa. Onneksi eivät ole vielä vaarallisen pitkät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti