Aina välillä luulen, että haluan elää erakkona, että haluan olla yksin. Tapaisin vain ihan pakollisen välttämättömiä ihmisiä. Olisivatkohan niitä esimerkiksi ruokakauppojen ja apteekkien työntekijät?
Silti lähi- ja etätyössä, tai niinkuin nykyään sanotaan monipaikkaisessa työssä, olen kaivannut työkavereitani. Lähityössä ollessani olen tavannut osaa työporukasta, kun toiset ovat eri ryhmässä.
Ystäviin ja kavereihin on mukavaa pitää yhteyttä. Vasta eilen ymmärsin, kuinka paljon olen heitä kaivannut.
Kävin erään ystäväni luona. Vierailuni ei ollut mikään lyhyt. Ylitti reippaasti soveliaan ajan, mikäli sellainen on määritelty.Tuntui nii-iin hyvältä tavata kasvoista kasvoihin.
Kun lauantain alkuillassa ajelin kotiin päin, mieli pulppusi iloa. Kömpelöt jalkani tuntuivat hapuilevan tanssiaskeleita. Eivät kuitenkaan lähteneet vauhtiin. Jos näin olisi käynyt, liikenneturvallisuus olisi mitä ilmeisimmin vaarantunut.
Koko illan oli, ja vielä tänäänkin on, kevyt olo. Olen täynnä mielihyvää.
Tajusin syvää sisintäni myöten, että ihminen ON sosiaalinen eläin, tai ainakin olento, jos ei eläin.
En minä halua erakoitua. On ihan ihanaa olla välillä yksin ja nauttia siitä olotilasta, mutta jos koko elämä pitäisi olla yksin, niin "no way". Ei kiitos!
Jatkan harkitusti ystävieni tapaamisia. Pidän jonkin aikaa väliä ennen kuin tapaan seuraavan tai seuraavat. Näin korona pysyy parhaiten kaukana meistä kaikista. Mahdolliset altistumiset ennättävät ilmetä ennen seuraavaa tapaamista.
Varokaa ystävät. Kevättä on selvästikin ilmassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti