Nauru ei kuulu työpaikalle

Työelämästä kantautuu mitä eriskummallisimpia asioita. Viimeisimmäksi kuulin yhden esimiehen sanoneen työntekijöilleen, että nauru ei kuulu työpaikalle.

Meni jonkin aikaa nieleskellessä, kun en tiennyt, purskahtaisinko itkuun vai nauruun. Nauru voitti. Oli sen verran käsittämätön asia.

Mitä ihmettä tämä esimies oikein ajatteli?! Vai ajatteliko laisinkaan? Eihän nauru esimiehen irvokkaalla käskyllä lopu. Nauru on työyhteisöjen voimavara. Kun tekee henkisesti tai fyysisesti raskasta työtä, niin kuormitus pitää saada purkaa.

Paras ja turvallisin paikka on työpaikka, jossa on ne tutut työkaverit. Kuormituksen purkamista tarvitsee koko työyhteisö.  Kollektiivinen nauru on parasta terapiaa. Ei tarvita työpsykologeja eikä muita terveydenhuollon palveluja, kun saa ”räjähtää” oikein kunnolla. Ei ainakaan niin usein. Ja on työnantajalle ilmaista.

Toki työnantaja voi pyrkiä estämään nauramisen eri keinoin. Tehdään taukotiloista avoimia, ovettomia, ja rakennetaan viereen avokonttori. Ei silloin voi nauraa, kun toiset tekevät vieressä töitä. Pitää kunnioittaa työrauhaa.

Mutta onko työnantajalla oikeutta määrätä työntekijöiden omasta ajasta, ruokatauosta? Onko työnantajalla oikeus esimerkiksi kieltää puhumasta joistakin tietyistä asioita taukohuoneessa, työntekijän omalla ajalla? Saako työnantaja määrätä, että tauolla ei saa nauraa eikä itkeä?

Toivottavasti tämä naurun kielto ei ole levinnyt kovin laajalle. Toivottavasti, siellä, missä kielto on astunut voimaan, kielto puretaan.