Katsoin tänään Yle Areenasta jotakin sellaista, joka oli parempaa ja jännittävämpää kuin mikään todella hyvä fiktiivinen dekkari.
Saksalaisten, englantilaisten, norjalaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten hyvien dekkarisarjojen ystävänä olin suorastaan yllättynyt. Että voikin olla henkeä salpaavaa!
Henkeäsalpaavan jännityksen perustana on, ettei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei räiskintää. On hidasta menoa, välillä kaikki on kuin pysähtynyt. Vaikuttaa, että mitään ei tapahdu. Ja tapahtuu paljon.
Katsoin suorana mustarastaan pesintää halkopinossa. :) Ensin mykkänä, kun en hoksannut panna ääntä päälle. Se ei haitannut. Tuntui hyvältä katsoa elämää ilman meteliä. Kun panin äänen päälle, niin onneksi ei tullut mitään karmivaa taustamusiikka. Oli aito tunnelma, vain pesä mustarastaineen ja ympärillä oleva luonto. Siitä kiitos!
Ensin näytti, että poikasia on vain kolme. No ei sentään. Löytyi niitä enemmän, kun ne nousivat esiin toisten alta.
Emo huolehti niistä. Toi ruokaa, huolehti ulosteiden poistamisesta - näin käsitin. Vartioi, ettei mikään paha kävisi niiden kimppuun.
Pesä puupinossa. Puupinon omistajat olivat peittäneet sen pellillä, jotta talvella olisi käytössä kuivaa polttopuuta. Sade ropisi peltiin. Poikaset olivat pesässä turvassa, emon hoivassa. Emo oli valppaana, katseli koko ajan ympärilleen. Ettei vain mikään vaarantaisi poikasia.
Olisin voinut katsella pesintää vaikka kuinka kauan. Valitettavasti tai paremminkin onneksi välillä on pakko huolehtia omasta kultaisestanoutajasta. Ja kai tätä kotiakin pitää siivoilla, järjestellä.
Palaan vielä mustarastaan pesinnän pariin. Suosittelen teillekin hyvät lukijani. Valtavan hieno kokemus odottaa teitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti