Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitus 16.2.2023 käsitteli satamalakkoa. Kirjoituksessa todettiin: "Suomalaisilta ei heru tukea ja ymmärrystä tälle lakolle."
Pääkirjoituksessaan
21.2.2023 lehti jatkoi samaan malliin: ”Satamalakon jatkuminen syö
suomalaisten mielissä vähäistäkin sympatiaa ahtaajille.”
Mistä
nämä tiedot suomalaisten mielipiteestä? En ole huomannut
ainuttakaan tutkimusta tai selvitystä, jossa oli selvitetty
suomalaisten ajatuksia satamalakosta. En ole kuullut radiosta tai
nähnyt televisiosta vastaavaa tietoa.
Jos sellainen tutkimus tai selvitys on tehty, toivon saavani linkin siihen. Kysyin sitä sähköpostitse lehden päätoimittajalta Pasi Koivumaalta ja toimituspäälliköltä Jyrki Utriaiselta, mutta en saanut vastausta.
Vaikka Karjalaisen pääkirjoitus on mielipidesivuilla, niin se on pääkirjoitus. Taustalta pitää löytyä faktatietoa. Paljolti tosiasioihin onkin viitattu. Suomalaisten ”mielipide” (laillisesta) lakosta on laadittu musta tuntuu -pohjalta.
Karjalaisen
toimittajilla saa, ja mielellään pitää, olla omat mielipiteensä.
Niistä voi kirjoittaa kolumneissa, jotka ovat selkeästi erillään
tietopohjaisista jutuista. Näiden kahden pääkirjoituksen osalta
minusta vaikuttaa, että lehden pyrkimyksenä on ohjata suomalaisten
mielipidettä lakkoja vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti