Työkaverini, jota kutsun tässä vaikkapa Veikoksi, tiedusteli tällä viikolla, ottaisinko puolukoita. Hän on innokas metsässä liikkuja. Vastasin, että voisin ottaa viisi litraa, tai sittenkin sangollisen.
Sain eilen illalla häneltä viestin, että otanko, jos hän tuo tänään työpaikalle. Tottahan toki vastasin myöntävästi.
Aamulla töissä sitten sovimme, että hän siirtää puolukkasangon autooni omastaan. Hintaa kysyessäni hän sanoi, että ei mitään. Halusi antaa minulle korvaukseksi, kun olin jokunen kerta ottanut hänet kyytiini joko töihin tullessa tai kotiin lähtiessä. Silloin, kun hän kyytiä tarvitsi!
Siinä vaiheessa aamulla olin tiukkana. Sanoin, että nyt mitataan, kumpi on kovapäisempi. Halusin ehdottomasti maksaa hänelle näistä herkuista.
Kun sitten mietin asiaa, muutin mieleni. Kiitin ja kerroin, että olen kiitollinen marjoista.
Miksi näin?
Ymmärsin, että hän todella halusi antaa ne puolukat minulle kiitokseksi. Ymmärsin, että itse asiassa maksamalla puolukoista olisin loukannut häntä. Ihanaa työkaveria!
Hänen kasvojensa ilme, kun lupasin olla "riitelemättä", kertoi kaiken. Kiitos Veikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti