Kukapa uskoisi, että työpaikalla satelee märkiä pusuja. Meillä töissä tämä ihme nähtiin, tai paremminkin tunnettiin, toissapäivänä perjantaina.
Emmekä me viranhaltijat olleet laisinkaan virallisia. Kaukana siitä. Olisipa esimieheni nähnyt, miten tiukasta ja periaatteellisesta ihmisestä ja luottamusmiehestä kehkeytyi oikein lupsakka pehmo. Lähes lässyttäjä, tai siis täysin.
Yksi jos toinen meistä aloitti kimittämisen, kun saapui työpaikalle. Yksi työkavereista oli tuonut mukanaan kolme ja puolivuotiaan cairninterrierrin Hertan. Kun tämä ihastuttava pusumaakari näki minut, se riemuiten säntäsi luokseni. Liukas lattia ei pelottanut.
Se nuuski ja nuuski minua. Häntä vispasi kovasti. Ja minä, se tiukkis, kimitin sen kuin ennätin: No kuka se sieltä tulee. Voi kun olet ihana. Haisteletko Santun tuoksuja. Kuka se noin vipeltää.
Kun pääsin kahvihuoneeseen ja sain eväät jääkaappin, kahvinjuonti melkein unohtui. Esimies eikä hänen sijaisensa olleet paikalla, joten rohkenin istahtaa ylimääräiselle kahvikupposelle. Ja syömään croissanttia.
Pitihän Hertan mammalta (niin hän itseään kutsuu) kysäistä, saanko antaa vähän. Luvan saatuani annoin, suoraan kahvipöydästä, palasen. Hertta oli sitä mieltä, että yksi ei riitä. Kun en meinannut ymmärtää viestiä, se alkoi möristä, ei murista. Annoin toisenkin palasen, pieni oli sekin.
Ja voi sitä märkien pusujen määrää. Kun yksi työkaveri tuli töihin, niin jo alkoi kimitys, kuka se sieltä oikein tulee. Ja pusuja ja pusuja, märkiä pusuja!
Päivää riemastutti vielä se, kun meiltä virkavapaalle siirtynyt työkaveri käväisi pienen tyttärensä kanssa toimistolla. Kaksi sydämen hellyttäjää yhdessä, tyttö ja koira! Oli siinä parivaljakko.
Taisimme kaikki olla samaa mieltä, että työpaikoilla pitäisi olla paitsi tuo lapsesi töihin -päivä niin myös tuo koirasi töihin -päivä. Olisi se hauskaa. Ääntä ainakin piisaisi. Ja ehkä paljon mustasukkaisuutta. Tämä ihminen on minun, ja tämä ja tämä!
Huomenna töihin meneville ja tuleville, mukavaa työviikkoa. Viikon kuluttua minä pidän parin viikon huilitauon ja lataan akkuja syksyyn. Töistä. En kirjoittamisessta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti