Kun viime keväänä työnantajani päätti siirtää meidät osittaiseen etätyöhön, en tykännyt laisinkaan. Alusta alkaen minulle etätyön haitat olivat suuremmat kuin hyödyt.
Suurin haitta oli, kun ei tavannut kuin osaa työkavereista. Meidän yksikkömme jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen (johon kuulun) oli toimistolla vuoroviikoin maanantaista keskiviikkoon tai maanantain ja tiistain. Loppuviikko meni etätöissä kotona.
Hienoa oli tietenkin se, että näin oman ryhmäni porukkaa, tosin vaihtelevasti. Työmme on sellaista, että emme ole vain toimistolla vaan teemme kotikäyntejä ja istumme verkostopalavereissa muiden viranomaisten ja asiakkaiden kanssa.
Sen toisen ryhmän väkeä en ole juuri nähnyt. Kesällä oli pieni tauko pakollisiin etätöihin. Silloin meillä oli mahdollisuus tavata isommalla porukalla.
Tähän väliin haluan korostaa, että en vastusta etätyöpäätöstä. Covid-19-viruksen, kotoisammin koronan, vuoksi se oli enemmän kuin tarpeellinen ja hyvä päätös.
Kun syksyllä alkoi uudestaan tämä vuorottelu lähi- ja etätöissä, niin olen löytänyt siitä uskomattomia riemunaiheita. Vaikka osaa työkavereistani en voi vieläkään tavata, ja heitä on ikävä.
Riemua tuottaa se, että saan nukkua aamulla pidempään. Entisenä aamuvirkkuna, nykyisenä ei-koskaan-virkkuna ((;), jopa puolentoista tunnin lisäaika on luksusta.
Kun menen työpaikalleni, niin herätys on ennen kuutta. Koska nykyään olen äärettömän hidas aamutoimissa, niin pienikin lisäaika tekee terää. Etäpäivinä riittää, kun nousen ylös puoli kahdeksalta, jos siltä tuntuu.
Toinen riemun tuoja on kiireettömyyden tunne. En sovi kotikäyntejä tai muita pakollisia palavereja heti aamuun. Jos myöhemmin päivällä tulee kiire, niin se ei haittaa. Herätty on.
Ja se valon, luonnonvalon (lue hämärän) näkeminen kotikonttorissa! Työpaikallani istun selkä osittain kahteen kapeaan ikkunaan päin. Ja niiden alaosa on tummanvihreän hyönteissuojan peitossa. Eli niiden kohdalla ei näy valoa.
Kotona näen sen valon. Kodin työhuone on talon eteläisellä puolella, joten auringonkin voi nähdä, jos se suvaitsee taivaalle ilmestyä.
Kaikkia kodin askareita ei tarvitse aloittaa alusta työpäivän jälkeen, vaan niihin voi valmistautua hyvin jo aamusta. Pyykinpesukoneen voin laittaa pyörimään niin, että pyykki on ripustettavissa heti, kun työpäivä päättyy. Samoin on astianpesukoneen kohdalla.
Ruokatauolla voi käydä happihyppelyllä ja hakea liiteristä, puuvajasta, puuvarastosta (mitä sanaa kukin haluaa käyttää) puita, pilkettä, klapeja (mitä sanaa niistäkin kukin haluaa käyttää) seuraavaa päivää varten.
Ja päivän päätteeksi. Kirjaudut ulos töistä, suljet työkoneen ja -puhelimen, ja volaa, olet jo kotona, vapaalla. Yli puolen tunnin kotimatka-aika säästyi. Ja aamulla vastaava aika työmatkaan.
Kun olen ns. lähipäivinä huolehtinut kaupassa käynnistä, niin ei tarvitse lähteä kauppaankaan. On minulla kauppa noin kilometrin päässä, mutta ostan sieltä vain täydennystä. Sen verran kallis tämä Sale on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti