Ikäkriisit

Olenkohan jotenkin epänormaali? Parikymppisenä en edes ajatellut, että pitäisi olla ikäkriisi. Kun lähestyin kolmenkymmenen vuoden ikää, niin olin jo sentään kuullut sellaisen olemassaolosta. En kokenut sitä. Tai sitten en ymmärtänyt, että minulla oli sellainen, jos oli.

40, 50 vuotta. Ei vieläkään mitään ikään liittyvää kriisiä. Tuntui, että elämäni vain paranee ja muuttuu makeammaksi vuosien saatossa.

Ollessani 60-vuotissyntymäpäivieni kynnyksellä ajattelin vahvasti, että nyt se tulee. Se suuri ikäkriisi. Täytyyhän minun ahdistua ikääntymisestäni, kun kerran muutkin ahdistuvat. Tai ainakin väittävät.

Luulin välillä ikäkriisini jääneen työstä johtuneen väsymyksen varjoon, tuossa kuudenkympin tienoilla. Mutta ei sittenkään! Väsymys jäi taakse, mutta ikäkriisi ei vieläkään saanut minua kiinni.

En yhtään vähättele muiden ikäkriisituntemuksia. Ne ovat varmasti totta. Monille ikääntyminen on menetys jostakin. Minulle se on uusia asioita, joihin suhtaudun uteliaasti.

Ehkä olen välttänyt ikäkriisit myös siksi, että kansakoulussa, keskikoulussa ja lukiossa olin todella arka. Vielä lukiossa luokanvalvojani totesi vanhempainillassa, että ok, kunhan tuo joskus aukaisisi suunsa

Iän myötä olen saanut varmuutta. En enää pidä suutani supussa. Ehkä kanssaihmiseni haluaisivat, että edes joskus jättäisin mielipiteeni ilmaisematta. Eivät he ole siitä sanoneet, ainakaan vielä. Voisiko syynä olla, että he pelkäävät minun ilmaisevan mielipiteeni sittenkin? Ja ehkä vielä kirjoittavan sen julkisuuteen? :) Tai sitten he tykkäävät, kun sanon asiat suoraan. Tai eivät vain välitä. Tiedä häntä.

Olen pähkäillyt pienessä ja kovia kaatumisteni vuoksi kokeneessa päässäni, että ikä on tuonut minulle rohkeutta elää ja olla oma itseni. Iän myötä olen oppinut tunnistamaan sen, mitä mieltä oikeasti olen ilman, että tarvitsee miellyttää muita. Iän myötä olen rohkaistunut ilmaisemaan mielipiteeni.

Tai siis jo vajaan neljänkymmenen iässä. Olin maikkarin aamu-TV:ssä kotikaupunkini torilla puolustamassa mielipidettäni kotikaupunkini kalliista ja turhasta hankinnasta. Oli pakko pärjätä, koska kummitustätiasemani oli vaakalaudalla. Kummitustyttöni isä sanoi, että parasta pärjätä, jos meinaat jatkossakin olla kummitustäti. Niin, siis tv-lähetyksestä. Asiasta vastaava varakaupunginjohtaja ei uskaltanut tulla mukaan lähetykseen! Lähetti tilalleen lautakunnan puheenjohtajan.

Ikä ei ole kriisi! Vaikka syntymähetki on yhä kauempana ja elämän päättyminen lähempänä, niin se ei ole kriisi! (Meinasi tulla sana gris, joka jos oikein muistan on ruotsia ja tarkoittaa sika.) Elämä on nauttimisen arvoinen! Elämä on elämisen arvoinen!

Ja muistakaa, rakkaat lukijani, en aio päästää teitä helpolla. Jos minusta itsestäni suinkin riippuu, niin olen ilonanne, riesananne, harminanne, kiusananne, hauskuuttajanne ihan tappiin asti! :)

Siis monia vuosia/vuosikymmeniä. Nämä eivät (!) ole jäähyväiset.

Kyse on ihanasta, vapauttavasta iästä. Ei kriisistä.