Mielettömän onnellinen tunne

Koin sen taas. Mielettömän onnellisen tunteen. Jokainen lukijani voi pitää minua hulluna, koska voi olla oikeassa.

Onnentunteeni syntyi, kun jouduin tekemään lumitöitä. Leuto ilma sai aikaan, että katolta alkoivat lumet pudota. Etupihan puolella ei ole ongelmaa, koska lumet eivät putoa oven eteen - kiitos oikein suunnitellun kuistin ja sen katon. Takapihan puolella ne putoavat suoraan oven eteen, ja muutoinkin koko talon leveydeltä suoraan rakennuksen viereen.

Takapihan ovea en ehkä käyttäisi, jos minulla ei olisi koiraa. Se on helppo päästää ulos aidatulle pihalle, kun aamulla aika ei tahdo muutoin riittää sen ulkoiluttamiseen. Parin tuhannen neliön alueella tunnin, puolentoista oleskelu ja lenkkeily ilman emännän hidastelua tuonevat sillekin onnentunteen.

Mutta, jotta tämä onnistuisi, oven pitää aueta.

Jo aamupäivästä kävin lapioimassa aiemmin satanutta lunta, jotta katolla olevat lumet voisivat rauhassa pudota, eikä tulisi ainakaan kovin hankalaa tilannetta.

Sen jälkeen pääsin lapioimaan lumia vielä kolme kertaa. Yhden kerran lumia romahti alas niin, että olisi voinut luulla sattuneen pahempaakin. Sellainen jysäys kuului. Olin onnellinen, että sen enempää minä kuin koiranikaan emme olleet juuri silloin pihalla.

Mutta mistä tämä onnellinen tunne? Siitä, että kroppani tykkäsi lapioimisasennosta. Ei kolottanut mitään paikkaa. Jalkani ei puutunut, kun etukumara asento vapautti hermopinteen. Ja se ihanan kosteahko leuto talvi-ilma! Astmaatikon oli hyvä hengittää! Ei vinkunut henki, ei todellakaan. Keuhkot kiittävät.

Ja se fyysinen rasitus, minkä onnellisuuden tunteen se toikaan. Ei tarvitse lähteä salille treenamaan, kun hauikset saavat lumitöistä kunnon potkua. Samalla myös muut lihakset. Lumen lapioiminen kun pistää liikkeelle koko kehon lihakset - eivät pelkästään käsivarsien.

Olen minä muulloinkin kokenut samanalaista onnellista tunnetta. Kun aamulla olen ajellut töihin ja aamu on alkaut sarastaa. Aurinko on antanut hyviä lupauksia kauniista päivästä. Mieli on väkisinkin virkistynyt.

Mielettömän onnellinen tunne on vallannut mieleni myös silloin, kun olen nukkunut yöni hyvin. Ei ole pää "töhnässä". Silmillä näkee hyvin. Aamupala maistuu ja kahvi virkistää entisestään. Mikään ei harmita. Ai että kun on hyvä olla!

Tätä tunnetta on vaikea vastustaa, kun on jutellut hyvän ystävän kanssa. Saanut uusia näkökulmia asioihin, joita on tullut pohdittua. Tai kun on puhunut työkaverin kanssa ihan arkisista työhön liittyvistä asioista. Tai kun koirani on osoittanut tykkäävänsä minusta, ja minä siitä. Se saattaa nuolaista leukaani, käsivarttani, jalkaani. Se osoittaa, että sen on hyvä olla. Minä palkitsen sen rapsutuksilla.

Mielettömän onnellinen tunne voi hyökätä mistä vain ja milloin vain. Kannattaa antaa sen valloittaa koko mieli!