Kai sitä ihmisen pitää kastua vesisateesta ainakin kerran kesässä. Tai jos ei joka kesä, niin joskus kuitenkin. Eihän ihminen tiedä kesästä mitään, jos aina vain kuivana kulkee.
Minun kastumiseni sattui tälle päivälle. Vessapaperi oli sen verran lopussa, että arvelin olevan parasta käydä lähikaupassa. Olihan mobiilitarjouksessa vessa- ja talouspaperi siihen hintaan, että kannatti ostaa tästä läheltä.
Oikein vahdin hetken, jolloin sade lakkasi, taivas oli melkein pilvetön ja aurinko pilkisti. Reippaana syöksyin (jos syöksymiseksi ja reippaudeksi liikkumistani voi kutsua) autoon ja ajoin kauppaan.
Jo kaupana pihassa huomsin tummia pilviä, mutta uskoin niiden menevän toisaalle. Tai ainakin toivoin. Eivät menneet.
Siirtyminen kaupasta autoon sujui vielä melko kohtuullisessa sateessa. Kotiin päästyäni satoi rankasti. Vaikka olin tavalliseen nykyiseen liikkumiseeni nähden todella ripeä, niin kastuin. Enhän tietenkään ollut ottanut, kuten yleensä tällaisella ilmalla, sadetakkia mukaani. Äkkiäkös jalkavaivainen mummeli kaupassa piipahtaa.
Kastuin. Sen verran äimistynyt olin, että ensin en ymmärtänyt vaihtaa märkää mekkoani kuivaan. Jonkin aikaa kärvistelin kylmissäni ennen kuin tajusin, että voihan sitä tehdä toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti